Erkki Laukkanen Otetaan vastuu ihmisestä

Soini kosiskelee pankkiireita

  • Soini kosiskelee pankkiireita

Viime vuosina monet puolueet ovat tehneet esityksiä erilaisista ”investointirahastoista”, joiden tehtävänä olisi rahoittaa sellaista, jota pankkikeskeinen rahoitusjärjestelmämme ei tänä päivänä rahoita. Eniten esillä on ollut kasvun ja julkisen sektorin infran rahoitus.

Soinin mukaan rahastot olisivat vallankaappaus, jonka laskun maksavat kansalaiset etuuksien leikkauksina sekä veronkorotuksina. Näin tehdessään Soini puhuu pankkiirien suulla (Kauppalehti 29.12.2014).

Mitä tällä väitteellä tarkoitan?

Sijoittamisessa keskeistä on tavoiteltava tuotto sijoittajalle sopivalla riskitasolla. Sijoitusriskiä voi toki pyrkiä hallitsemaan hajauttamalla sijoituksiaan toinen toisistaan riippumattomiin, riskitasoltaan hyvin erilaisiin kohteisiin.

Silloin pelko suurista menetyksistä pienenee. Mutta edelleen jää jäljelle ns. systeemiriski – riski siitä, että markkinat menevät samalla tavalla sekaisin kuin 2008 menivät. Ja vaikka muitakin ongelmia on, sijoittajien luottamus itse markkinaan ei ole palautunut.

Tämä riski leimaa myös suomalaisten käyttäytymistä Suomalaisten rahoista lähes puolet, noin 80 miljardia euroa, makaa talletustileillä, joiden reaalikorko on alle nollan. Pankkiireille tämä voi olla märkä uni, mutta muille jotakin ihan muuta.

Näin ei kannata jatkaa.

Raha tuottaa uutta arvoa vain, kun se on kierrossa reaalitaloudessa tai investoituna reaalipääomaan. Siten myöskään se, että raha makaa pörssissä, ei ole ratkaisu puheena olevaan ongelmaan. Mutta vaatimattoman tuoton tuottava rahasto voisi hyvinkin olla.

Tuoton ei tarvitsisi olla suuri, mutta reaalinen kuitenkin. Vastineeksi matalasta tuotosta riskin pitäisi olla matala, mutta ei kuitenkaan nolla, kuten talletuksilla suomalaisiin pankkeihin nykyään on - aina 100 000 euroon asti tiliä ja pankkia kohti.

Oma näkemykseni on, että tällaista sijoitusvaihtoehtoa suomalaiset ovat jo pitempään odottaneet. Ja rahoitusmarkkinoiden myllerryksen myötä tällaisen kansallisilla tarpeilla perustellun sijoitusvaihtoehdon tarve on vain kasvanut.

Mihin sitten investoisimme?

Se on elinkeinopoliittinen kysymys. Mutta jos itse saisin päättää, niin tiestöä, raiteita, rakenteita ja tietoyhteiskuntaa rahoittavat hankkeet olisivat listan kärjessä. Budjetista niihin ei enää rahaa löydy, mutta kansalaisilta saattaisi hyvinkin löytyä.

En näe myöskään mitään estettä sille, että tallaisia ”kansanrahastoja” olisi useampia.

 

Erkki Laukkanen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Juhani Penttinen

Mielenkiintoinen ajatus.

Mutta miten pidät riskitason matalana näissä hankkeissa ? Millainen olisi ansaintalogiikka ?

Käyttäjän erkkil kuva
Erkki Laukkanen

Keinoja on monia, mutta paljon tietysti riippuu siitä, millaisia hankkeita rahasto päättää rahoittaa. Jos ne ovat osa jotakin, esimerkiksi valtioneuvoston vahvistamaa poliittista ohjelmaa, tai siihen rinnastettavaa ohjelmaa, riski on kovin suureksi nouse. Tällaisia olisivat hankkeet, jotka joka tapauksessa täytyy joskus rahoittaa. Ansaintalogiikan pitäisi nousta sijoitustoiminnan yleisistä periaatteista: mitä pienempi riski, sitä matalampi tuotto. Toki siihen vaikuttaa myös sijoituksen juoksuaika. Itse olen ajatellut varsin pitkää juoksuaikaa, pitkäkestoista sitoutumista.

Juhani Penttinen

"...Siten myöskään se, että raha makaa pörssissä, ei ole ratkaisu puheena olevaan ongelmaan...."

Tuota kohtaa jäin blogissasi miettimään. Ilmeisesti tarkoitat että raha ei ole tuottavasti sijoitettuna pörssissä koska ostaessani osakkeita rahani menevät vastapuolelle eli toiselle sijoittajalle eikä itse yritykseen pl. tietysti osakeannit,

Eikö valtion liikkeeseen laskemat obligaatiot ajaisi samaa asiaa kuin nuo kansanrahastot ?

Olisiko kansanrahastojen riski oleellisesti suurempi kuin obligaatioriski ?

Itse harrastan suoria osakesijoituksia koska kestän myös systeemiriskin. En sijoita rahastoihin koska en halua välistävetäjiä esim. pankkeja.

Esittämäsi rahastot voisivat olla juuri hyviä sijoituskohteita riskinkarttajille nykyisen talletuskoron vaihtoehdoksi. Voisinpa ottaa koe-erän minäkin.

Käyttäjän kariilkkala kuva
Kari Ilkkala Vastaus kommenttiin #5

Terve Juhani,

veit jalat suustani.

Nyt Suomi maksaa valtionvelasta vuodessa n. 1,5 mrd € ulkomaille. Suurimman pamauksen ja nopeimmin valtio saisi aikaan, kun Italian ja Japanin tavoin lainaisi kotimaasta sen rahan, jonka se joka tapauksessa lainaa. Kotimaahan kannattaa maksaa selkeästi korkeampaa korkoakin pelkästään jo lähdeveron vuoksi.

Valtio on velkaa äbaut 93 miljardia. Tästä naurettavat 27 miljoonaa on lainattu kansalaisilta tuotto-obligaatioilla.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Onko mielestäsi valtion kannattavampaa ottaa velkaa yksityispankeiltä vai kannattaako vasemmisto omaa keskuspankkia oman valuutan ohella? Itse en säästöjäni hallituksen käyttöön luovuttaisi.

Käyttäjän kariilkkala kuva
Kari Ilkkala

Iltaa,

ja ohhoh, kovin paljoa ei tohtorismies ole hermoenergiaa kirjoitelmaansa tärvännyt...

Sohaisu Soinin suuntaan on perustelemattomana täysi huti, kunhan nyt jotain piti tölväistä.

Näissä rahastopuheissa on jälkikeynesläinen henki, jossa kuvitellaan minkä tahansa julkisen investoinnin herättävän elottomalta vaikuttavan ruumiin defibrillaattorin tavoin henkiin.

Puhutaan esim. hankkeista, jotka joka tapauksessa pitää joskus rahoittaa. Tällöin kyse on tyypillisesti peruskorjaus- tai korvausinvestoinneista. Vaikka niillä torjutaan tuottavuuden laskua, uutta tuottavuutta niillä on vaikea saavuttaa. Korvausinvestoinnin takaisinmaksu ei perustu uuteen lisäarvoon, vaan siihen, että investoinnilla vältetään tulevaisuudessa kasvavat kustannukset ja/tai laskeva tuottavuus. Korvausinvestoinnin kustannusten ollessa pienemmät kuin vaihtoehtokustannukset se on kannattava, mutta mitään uutta jaettavaa ei synny.

Esimerkiksi julkisilla investoinneilla perusinfraan saavutetaan kasvua vain tilanteessa, jossa niillä saatetaan uusia resursseja sellaisten markkinoiden piiriin, joiden kysyntä riittää nielemään lisääntyneen tarjonnan, tai vaihtoehtoisesti alennetaan olemassa olevan loppukysynnän tyydyttämisen kustannuksia merkittävästi niin, että syntyy uutta kulutusvaraa.

Kuvittelu, että infrainvestointien rakennusaikaiset talousvaikutukset luovat kasvua vastaa käsitystä, jonka mukaan juopottelun voi rahoittaa pullopanteilla.

Meidän pitäisi kehittyneissä maissa alkaa pikku hiljaa ymmärtää, että juhlat ovat ohi.

Toimituksen poiminnat