Saatavuus, harkinta ja saatavuusharkinta
Maahanmuuttoa koskeva keskustelu on polarisoitunut. Yksi rajalinja kulkee ns. saatavuusharkinnassa: voiko Suomi jatkossa asettaa työvoiman maahanmuutolle määrää ja laatua koskevia ehtoja?
No, totta kai voi silloin, kun kysymyksessä on EU:n ulkopuolisista maista tuleva maahanmuutto. Vuodesta 1999 lähtien EU:lla on tosin ollut valtakirja säädellä tätä liikkuvuutta ja vastaanottavien maiden keskinäisiä vastuita. EU:n sisällä taas pätee ihmisten ja työvoiman vapaa liikkuvuus.
Miksi tästä asiasta sitten kiivaillaan?
Siksi kiivaillaan, että väkeä on liikkeellä niin paljon, että mikään sääntely ei käytännössä toimi. Euroopan laidoilla epätoivoisia, kaiken toivonsa menettäneitä ihmisiä, salakuljetetaan EU:n ”sisämarkkinoille” kaikin mahdollisin keinoin. Lähtöpaineiden hillitsemiseksi EU ei ole tehnyt juuri mitään. Ja niin soppa on valmis.
Mitä tekemistä tällä on saatavuusharkinnan kanssa?
Periaatteessa ei juuri mitään. EU:n valtakirja maahanmuuttopolitiikkaan nousee humanitaarisista perusteista. Saatavuusharkinnassa taas on kysymys työvoimapoliittisista, työvoiman tarpeeseen liittyvistä perusteista. Niistä jäsenmaat voivat halutessaan jatkossakin päättää oman harkintansa mukaan.
Käytännössä nämä kaksi harkintaperustetta menevät kuitenkin sekaisin. Näin tapahtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että myös humanitaarisin perustein maahan tulleet ihmiset ovat potentiaalista työvoimaa. Esimerkiksi Irakista tulleista pakolaisista valtaosa hakee töitä ja yleensä matalapalkkasektorilta.
Kokonaan oma lukunsa on työvoimanmaahantuonti, jonka Elinkeinoelämän Valtuuskunta (EVA) haluaisi kaksinkertaistaa, jotta työvoima ei lähivuosikymmeninä supistuisi. EVA:n katsannossa suomalaisten työttömien puolen miljoonan reservi ei paina mitään, koska suuri osa siitä on vaikeasti työllistettäviä.
No, niin varmasti onkin, mutta mihin verrattuna?
Työttömyystilastojen mukaan maahanmuuttajien työttömyysaste on aina ollut lähes kolminkertainen kantaväestöön verrattuna. Ja sitä se on varmasti myös jatkossa, jos maahanmuuttajien kotouttaminen ei laadullisesti parane. Ja miksi paranisi, kun myös alun perin niukoista kotouttamisrahoista on alettu leikata.
Itse olen sitä mieltä, että poliitikkojen pitäisi ottaa vastuu tekojensa seurauksista. Viimeisten viiden vuoden aikana maahanmuutto on kasvanut meistä riippumattomista syistä tasolle, jota emme enää hallitse. Mitä meidän siis pitäisi sanoa tasosta, joka on kaksinkertainen nykyiseen verrattuna?
Olisiko se ratkaisu ihmisten ikääntymisen aiheuttamiin ongelmiin, kuten EVA olettaa. Vai johtaisiko se vain entistä pahempiin vastakkainasetteluihin kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä, kuten kaikissa meihin rinnastettavissa maissa on johtanut? Näin näyttää käyneen myös Ruotsissa.
Minusta jälkimmäinen skenaario on todennäköinen myös Suomessa.
Erkki Laukkanen
Artikkeli Ruotsin kokemuksista: http://www.degruyter.com/view/j/njmr.2015.5.issue-1/njmr-2015-0001/njmr-2015-0001.xml?format=INT
Hyvä, maltillinen ja selkeä, joskin suppea, esittely maahanmuuton problematiikasta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kaikki vasemmistoliittolaisetkaan näytä olevan vedätettävissä, odotellaan nyt Antikaisen ja Saara Huttusen kommentteja tähän ”kerenttiläisyytteen”.
Ilmoita asiaton viesti
Hyviä pointteja. Kaikissa poliittisissa linjauksissa tulee olla suunnitelmallisuutta, hallintaa sekä objektiivista tulosten arviointia, joiden perustella suunnittelemme tulevia kaikkia tulevia linjauksia. Muutoin seurauksena on vain ongelmia joka lähtöön.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommenteista. Se, mitä jäi sanomatta löytyy linkiksi laittamastani artikkelista. Se kertoo Ruotsin maahanmuuttolain 2008 valmistelusta, odotuksista ja siitä, mitä käteen jäi. Siitä jäi käteen työnantajavetoinen maahanmuuttopolitiikka.
Lisäsin sen linkiksi myös artikkelin loppuun.
Ilmoita asiaton viesti