Erkki Laukkanen Otetaan vastuu ihmisestä

Joseph Stiglitz: Miten minä äänestäisin Kreikan kansanäänestyksessä?

  • Joseph Stiglitz: Miten minä äänestäisin Kreikan kansanäänestyksessä?

Euroopan sisäisen kiistelyn ja kinailun huipennus voi ulkopuolisille näyttäytyä vääjäämättömänä loppuna katkeralle pelille Kreikan ja sen luotottajien välillä. Todellisuudessa eurooppalaiset johtajat alkavat vasta tajuta velkakeskustelun todellisen luonteen, eikä vastaus todellakaan miellytä: kysymys ei ole niinkään rahasta ja taloudesta, vaan vallasta ja demokratiasta.

Troikan (Euroopan komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto) Kreikalle viisi vuotta sitten tyrkyttämän velkaohjelman lasku on hirvittävä: se on leikannut maan bruttokansantuotteesta 25 prosenttia. Koskaan ja missään ei tiettävästi ole ollut toista tahallisesti aiheutettua lamaa, jonka seuraukset olisivat olleet näin katastrofaaliset. Esimerkistä käy yli 60 prosentin nuorisotyöttömyys.

On todella hämmentävää todeta, että troikka kieltäytyy ottamasta vastuuta ohjelmansa seurauksista sen enempää kuin se ottaa vastuuta huonoista ennusteistaan ja käyttämistään arviointimalleista. Mutta tätäkin hämmästyttävämpää on huomata, miten vähän Euroopan johtajat ovat oppineet. Troikka edellyttää edelleen Kreikan saavuttavan tavoitteeksi asetetun 3,5 prosentin budjettiylijäämän (pl. korkomaksut) vuoden 2018 loppuun mennessä.

Ekonomistit kautta maailman ovat tuominneet tämän tavoitteen rankaisevana, koska sen tavoittelu johtaa vääjäämättä entistä syvempään lamaan. Ja todellakin, vaikka Kreikan velka järjesteltäisiin uudelleen jollekin mielikuvitukselliselle tasolle, maa pysyy lamassa, jos äänestäjät ensi viikonlopun kansanäänestyksessä sitoutuvat troikan budjettiylijäämää koskevaan tavoitteeseen.

Se, miten Kreikassa on viimeisten viiden vuoden aikana yritetty muuntaa suuri alijäämä suureksi ylijäämäksi, on asia josta vain harvalla maalla on kokemusta. Ja siitä huolimatta, vaikka inhimillisten kärsimysten aiheuttamat kustannukset ovat olleet erittäin korkeat, Kreikan hallituksen viimeiset ratkaisuesitykset päätyivät lopulta hyvin lähelle sitä, mitä velkojat olivat vaatineet.

Yksi asia on tehtävä selväksi: Kreikalle lainatusta valtavasta rahamäärästä Kreikkaan ei päätynyt juuri mitään. Raha päätyi yksityisen sektorin luottolaitoksille, kuten saksalaisille ja ranskalaisille pankeille. Kreikka sai vain roposia, mutta maksoi niistäkin kovan hinnan pelastamalla lainoittajamaiden pankkijärjestelmän. Eivätkä Kansainvälinen valuuttarahasto ja muut ”viralliset” velkojat todellisuudessa edes tarvitse vaatimiaan rahoja. Alan bisnekselle tyypilliseen tapaan rahat lainattaisiin kuitenkin uudelleen Kreikalle.

Mutta rahastahan tässä ei ole kysymys. Kysymys on siitä, että ehdottomilla aikarajoilla pelaamalla Kreikka yritetään pakottaa hyväksymään jotakin hyväksymiskelvotonta. Enkä tällä tarkoita vain troikan vaatimia leikkauksia, vaan myös muita tukahduttavia ja rankaisevia politiikkatoimenpiteitä.

Miksi Eurooppa tekee näin? Miksi EU:n johtajat vastustavat kansanäänestystä ja jopa kieltäytyvät lykkäämästä ehdottomasti viimeistä, 30. kesäkuuta IMF:lle maksettavan lainaerän maksuaikaa parilla päivällä? Eikö Eurooppa olekaan demokratian puolesta?

Tammikuussa Kreikan kansalaiset äänestivät sellaisen hallituksen puolesta, joka lopettaa leikkauspolitiikan. Jos tämä hallitus toteuttaisi vain kansalle antamaansa lupausta, se olisi jo hylännyt kaikki troikan puolelta tulleet vaatimukset. Mutta sen sijaan Kreikan hallitus antoi kansalaisilleen mahdollisuuden punnita maan tulevan hyvinvoinnin kannalta äärimmäisen tärkeää asiaa.

Tällainen huoli kansan hallituksensa politiikalle antamasta tuesta ei tosin sovi yhteen euroaluetta koskevan epädemokraattisen päätöksenteon kanssa. Useimmat euroalueen jäsenmaiden hallitukset eivät koskaan kysyneet kansalaistensa mielipidettä luovuttaessaan suvereenia kansallista rahapoliittista valtaansa Euroopan keskuspankille. Kun Ruotsin hallitus yritti tehdä samalla tavalla, kansalaiset eivät sitä kansanäänestyksessä hyväksyneet. He ymmärsivät työttömyyden nousevan, jos keskuspankki jatkossa reagoisi vain poikkeamiin tavoiteinflaatiossa (ja toki he ymmärsivät myös sen, että rahataloudelliseen vakauteen ei kiinnitettäisi riittävästi huomiota). Talous kärsisi, koska euroaluetta koskeva talousajattelu perustuisi työntekijöiden kannalta epäedullisille valtasuhteille.

Ja kuinka ollakaan, nyt 16 vuotta myöhemmin me voimme nähdä, että euroaluetta koskevista institutionaalisista valtasuhteista on tullut demokratian vastakohta: monet eurooppalaiset johtajat haluavat nähdä pääministeri Alexis Tsiprasin vasemmistolaisen hallituksen kaatuvan. Onhan se niiden kannalta ääriämmäisen epämukavaa, että Kreikassa on hallitus, joka vastustaa suuren eriarvoistumiskehityksen aiheuttaneita politiikan muotoja ja on niin sitoutunut hillitsemään varallisuuteen perustuvan vallan hillitöntä kasvua. He todellakin näyttävät uskovan voivansa ajaa Kreikan hallituksen nurin alistamalla se hyväksymään sopimus, joka on ristiriidassa sen kansalta saamansa mandaatin kanssa.  

On paha mennä neuvomaan, miten kreikkalaisten pitäisi äänestää 5. heinäkuuta. Kumpikaan vaihtoehto – sekä troikan vaatimien sopimusehtojen hyväksyminen että hylkääminen – ei ole ongelmatonta, ja molempiin sisältyy suuria riskejä. Kyllä-ääni troikalle tarkoittaisi lähes loputonta lamaa. Mahdollisesti vain näännytetty, kaiken omaisuutensa myynyt ja nuorisonsa siirtolaisuuteen menettänyt maa voisi lopulta saada troikalta velkansa anteeksi. Sen jälkeen, romahdettuaan ensin keskituloiseksi taloudeksi, Kreikka voisi mahdollisesti päästä Maailmanpankin avustusohjelmien piiriin. Tämä voisi mahdollisesti tapahtua ensi vuosikymmenellä tai sitä seuraavalla vuosikymmenellä.

Ei-ääni sen sijaan avaisi edes mahdollisuuden, että demokraattisista perinteistään vahva Kreikka ottaisi kohtalon omiin käsiinsä. Kreikkalaiset voisivat hyötyä mahdollisuudesta muovata oman tulevaisuutensa - vaikkakaan ei välttämättä yhtä vaurasta kuin ennen – joka olisi huomattavasti toiveikkaampi kuin nykyinen itsearvoa syövä kidutus.

Tiedän, miten itse äänestäisin.

 

Joseph E. Stiglitz

The Guardian, 29.6.2015

http://www.theguardian.com/business/2015/jun/29/joseph-stiglitz-how-i-would-vote-in-the-greek-referendum?CMP=EMCNEWEML6619I2

Käännös: Erkki Laukkanen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

muutes, ei toi talouden tuhoaminen ole sen pahempaa kuin suomessa 1990. meiläkin bkt tipahti reilusti ja yritykset tuhottiin. me o maksettu tästä euroilusta reilu 1000 miljardia jos verrataan eurottoman suomen kasvuun ja kasautuvaan tulonmenetykseen.

mä siit joskus blokkasin. siis jos blt ois kasvanut 1989-2015 sama tahtia kuin kasvoi 1970-1989, me tienattas 40% enmmän.

saman tuloksen saa kun laskee meidän työttömyyden (n. 20% todellinen laaja työttömyys) okunin lailla. (lainaus toisesta blokistani)

"1962 Okun havaitsi työttömyyden ja bkt yhteyden. Yksinkertaisin muoto jonka minä olen nähnyt menee.

Työttömyysasteen muutos = 0.5 x (bkt kasvu – tuottavuuden kasvu)

Jos siis maassa on 20% työttömyys ja se halutaan nollaan, voidaan käyttää numeroita:

20% = 0.5 x ( 40% - 0%)"

Toimituksen poiminnat