Erkki Laukkanen Otetaan vastuu ihmisestä

Kaikki blogit puheenaiheesta EU:n idea

Trump, voittaja?

Donald Trump voi näinä päivinä arvioida maailmanpolitiikan toimivan monilta osin hänen toivomillaan tavoilla.  

Etenemistä eri rintamilla

Washingtonissa ja Pjonjangissa valmistellaan Donald Trumpin ja Kim Yong-unin tapaamista Singaporessa, jonka ensinmainittu toivoo johtavan sopuun Pohjois-Korean ydinaseista ja hänen palkitsemiseensa rauhan Nobelilla.

Euroopan Unioni

Suomi teki sopimuksen Venäjän kanssa kahdesta rajanylityspaikasta, Sallasta ja Raja-Joosepista, joista ei tulla sitten enää yli, ainakaan vähään aikaan.  Hyvä niin, siirtolaisuudessa saamme keskittyä vähän aikaa täällä jo oleviin turvapaikanhakijoihin, ja siinäkin on tarpeeksi työtä, hyvä, diplomaattinen presidentti Niinistö! Rahallinen säästö on myös suuri, eikä minun mielestäni tällaisina taloudellisena aikana sitäkään voi aliarvioida.

AKAVA:n sensaatioesityksellä on eurooppalaiset juuret

Akateemisten keskusjärjestö AKAVA esitti 7.12.2014, että pitkäaikaistyöttömän voisi palkata pätkätyöhön perustelematta työn määräaikaisuutta. Ei edes keksittyä perustetta tarvitsisi ilmoittaa.

Ja niin soppa oli valmis.

Muut ammattijärjestöt pitivät esitystä joko keskeneräisenä tai tarpeettomana vastaantulona työnantajien suuntaan: työntekijäpuoli antaisi työnantajille jotakin saamatta itse mitään.

”Euroopan huonovointisuus” – Uusi normaali tila?

”Euroopan huonovointisuus” – Uusi normaali?

Eurooppa on ajelehtinut nykyiseen taloustaantumaansa puolentoista vuosikymmenen ajan.  Saksa on ollut talousmoottori, joka on hilannut laajan mantereen taloutta pinnalle, mutta ei enää.  On esitetty jatkuvalla syötöllä ennusteita, että Eurooppa vihdoin pääsee pinteestä ja kääntyy nurkastaan ”keskilattialle”, mutta nyt kun Saksankin talous sakkaa, on mahdoton uskoa että mitään virkoamista tapahtuisi.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä