Erkki Laukkanen Otetaan vastuu ihmisestä

Kaikki blogit puheenaiheesta Kolmikanta

Opposition kannattaa torjua Sipilän trap - ja äänestää tyhjää

Tarpeetonta sanoa, että kohtuutonta haittaa kolmansille aiheuttavat poliittiset lakot ovat väärin, ja yleisen aiheuttamisperiaatteen mukaisesti vahingon aiheuttajan tulisi olla korvausvelvollinen, laissa tarkemmin määriteltävien periaatteiden mukaisesti.

Pääministeri Sipilän ratkaisu, antaa eduskunnalle pääministerin ilmoitus ja tehdä siten työllisyysasteen parantamisohjelman jatkamisesta luottamusäänestys, on erittäin harkitsematon ja ongelmallinen.

Vallasta on helppo juopua, mutta vaikea luopua

Olen kuvittellut että pienyritykset eivät liity työnantajaliittoihin siitä syystä, että ne eivät hyödy niistä mitään, mutta todellisuus onkin vielä karumpi. Ainakin Teknologiateollisuus on sulkenut ovensa alle kymmenen hengen yrityksiltä (kuvaliite).

​K-P yrittäjät ry:n väitteiden oikaisu

K-P:n yrittäjät ry:n pj., Kimmo Hanhisalo, esitti 4.10 kirjoituksessaan useita väitteitä, joista paikkansa piti ainoastaan se, että AY-liike rahoittaa mm. vasemmistopuolueita. Vastaan tällä kirjoituksella näihin irtisanomislakia puolustaviin väitteisiin.

 

Hallituksen virhesuma irtisanomisen helpottamisessa

Yhtä paljon kuin itse ehdotus lienee ay-liikettä suivaannuttanut Sipilän hallituksen tapa ajaa esitystään huonoilla perusteluilla ja sanelemalla. Koko prosessi on osoittanut erittäin huonoa pelisilmää ja johtamista. Perustelut ovat ontuneet alusta lähtien ja vaihtuneet matkalla useaan kertaan. Muistellaanpa hieman asioiden kulkua tänä vuonna.

Aika palata ajassa taakseppäin

Aika vakauttaa työmarkkinat.

 

Nyt on aika palata vähän matkaa takaisin menneisyyteen. Vielä muutamia vuosia sitten meillä oli hyvä neuvottelujärjestelmä kun työmarkkina asioista sovittiin yhteisesti kolmikantaisesti, mihin kuului neuvotteluosapuolina maamme hallitus, järjestäytyneet työnantajat ja ammattiliitot.

 

Fasismin rönsyt Sipilän Suomessa

Fasismi ei ole joko/tai. Se on aina vähintään siemeninä, jotka voivat itää. Sipilän kaudella se versoo ja rönsyää avoimesti, ensimmäistä kertaa sitten 30-40-luvun. Sota AY:ta vastaan, heikoimpien kuritus, totalitarismi, vapaan tiedonvälityksen korvautuminen propagandalla, naisen aseman heikkeneminen, eriarvoisuus, sorto ja vitsakimput/kepitys eivät ole enää muutoksen enteitä. Ne ovat fasismia itseään. Kristittyjen antama tuki mahdollisti sen nousun 1900-luvulla, samoin 2000-luvulla.

Pitääkö terroristien kanssa neuvotella?

SAK:n ja EK:n entiset johtajat varoittavat liiallisen uudistusinnon mukanaan tuomista virheistä (HS 10.3.2018) on hapan tilitys vallastaan kynsin ja hampain kiinni pitäviltä tahoilta:

"Meitä huolestuttaa sopimus­yhteiskunnan ja kolmikantaisen ­valmistelutyön tulevaisuus."

Hyvät veljet kolmikannassa

Harva se päivä me kuulemme jotakin kolmikannasta: siellä on esimerkiksi sovittu, kinasteltu tai valvottu. Mutta kolmikannan sisäpiirin vallankäytöstä me tiedämme hyvin vähän, jos sitäkään.

Tämä pätee myös minuun. Vaikka toiminkin SAK:n ekonomistina lähes 30 vuoden ajan, en kyennyt koskaan samaistumaan niihin ihmisiin, jotka kolmikantaa pyörittivät. Minulle he näyttäytyivät omana omalakisena  säätynään, johon tällaisen kuolevaisen oli vaikea itseään verrata.

Kolmikanta historiaan, nelikanta tilalle!

Tänään lakkoillaan hallituksen ns. aktiivimallia vastaan. Yhtenä sen suurimpana puutteena on ilmeisesti pidetty sitä, että sitä ei ole valmisteltu ”kolmikantaisesti”, kuten yleensä aikaisemmin työmarkkinoihin liittyvät asiat tässä maassa on tehty. Tästä herää auttamatta kysymys siitä, onko kolmikannassa tehdyt päätökset sitten jotenkin parempia? Kuullaanko silloin kaikkia työmarkkinoiden osapuolia?

ILO:n 106. yleiskokous (osa 6)

El Salvador – C144 kolmikantaneuvottelut, joiden tarkoituksena on edistää työtä koskevien kansainvälisten normien noudattamista

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä