Erkki Laukkanen Otetaan vastuu ihmisestä

Kaikki blogit puheenaiheesta Velkaohjelma

Kreikan kriisin ratkaisu on mahdollisuus koko Euroopalle

Kreikan velan sovittelusta on tehty arvovaltakysymys. Euroopan keskuspankin (EKP) tuoreen linjauksen mukaan Kreikan uuden hallituksen on joko peräännyttävä tai nieltävä Kreikan velkakirjojen mitätöinti. Toveri Erkki Liikasen mukaan EKP:lla ei ollut muita mahdollisuuksia.

No, onhan niitä ollut. Niitä ei vaan ole haluttu käyttää, sillä EKP:sta, EU-komissiosta ja Kansainvälisestä valuuttarahastosta koostuvan troikan luoman kurjistamispolitiikan romuttaminen olisi romuttanut myös politiikan kehittäneen eurooppalaisen sinipunan. Sen arvovallasta tässä nyt taistellaan.

Kuntataloudella jyrätään tavallinen kuntalainen

Eurovaalien jälkeen edessä on ollut pikapaluu kunnallispolitiikan arkeen. Vantaan valtuusto kävi tänään lähetekeskustelun ensi vuoden talousarviosta. Itse pidin Vasemmistoliiton ryhmäpuheen. Näin se meni.

Jo vuosia tavallisille kaupunkilaisille on Vantaalla jaettu säästöjä, leikkauksia, niukkuutta ja palveluiden heikentämistä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä